15.09.2022 Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry

Yrittäjä Jan Blomqvistille luontaistuotealan ansiomerkki

Yrittäjä Jan Blomqvistille on myönnetty järjestäytyneen luontaistuotealan ansiomerkki. Jan Blomqvist on tehnyt luontaistuotealaa tunnetuksi ja omalla työllään edistänyt luontaistuotealan toimintaedellytyksiä. Jan Blomqvist toimi Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton hallituksessa vajaat 20 vuotta ja oli myös liiton varapuheenjohtajana useita vuosia. Terveystuotealan aktiivivuosinaan Jan oli SinunKaupat Oy:n, Ikivireä Oy:n ja Life Europe Ab:n hallituksissa.

Jan Blomqvist toimi toisen polven terveyskauppiaana Turussa ja Raisiossa yhdessä vaimonsa Leenan kanssa 25 vuotta. Janin vanhemmat Marita ja Henry perustivat Vita-Kunto Oy:n 40 vuotta sitten. Janin isä toimi Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton puheenjohtajana seitsemän vuotta 1980-luvun lopulta 1990-luvun puoli väliin. Vita-Kunto Oy:n liiketoiminnan vuonna 2021 myynyt Jan Blomqvist toimii nykyisin yrittäjänä kiinteistötekniikka-alalla ja seuraa edelleen terveystuotealan kehittymistä suurella mielenkiinnolla.

”Jan Blomqvist on tehnyt hienon ja monipuolisen uran terveyskaupan yrittäjänä. Jan on jalat maassa oleva yrittäjä, joka osaa katsoa asioita laajasti. Hänellä on hyvä liiketalouden ymmärrys ja sopiva määrä luontaistuotealan ideologiaa. Jan on tuonut osaamistaan myös järjestötyöhön ja näin pystynyt kehittämään koko luontaistuotealaa vanhempiensa viitoittamalla tiellä”, sanoo Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.

Järjestäytyneen luontaistuotealan ansiomerkki myönnettiin Blomqvistille Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton vuosikokouksessa 27.8.2022. Ansiomerkin on myöntänyt Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ja TAIMI-koulutus Oy.

”On kunnia saada tämä ansiomerkki. On ollut hienoa saada olla mukana kehittämässä toimialaa eri luottamustehtävissä ja varsinkin Terveystuotekauppiaiden liitossa. Konkreettisesti muutoksen on nähnyt oman yrityksen kautta ja kehitys on ollut valtavaa minun aikanani. On haikeata jättää taakse ura, jossa on saanut vuosien aikana kokea paljon hienoja asioita ja saanut lukuisia ystäviä. Jatkan edelleen aktiivisesti alan seuraamista”, toteaa Jan Blomqvist.

Lisätietoja:
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry
toiminnanjohtaja Mika Rönkkö
puh. 0500 430 818
mika.ronkko@terveystuotekauppa.fi

TAIMI-koulutus Oy
toimitusjohtaja Helena Pirttiniemi
puh. 040 187 6416
helena.pirttiniemi@taimikoulutus.fi

Jan Blomqvist
yrittäjä
puh. 040 584 1599