18.11.2022 Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry

Keurusseudun vuoden yksinyrittäjä fytonomi Kaisa Kankainen

Keurusseudun vuoden yksinyrittäjäksi on valittu AITO hyvän olon kauppa Keuruun yrittäjä Kaisa Kankainen. Keuruun keskustassa pääkadun varrella sijaitseva Keuruun Luontaistuote on perustettu 1980-luvun alussa. Kankainen on toiminut vuodesta 2005 Keuruun Luontaistuotteen yrittäjänä. Hän valmistui fytonomiksi vuonna 2009 opiskeltuaan luontaistuotealan ammatilliset opinnot. Hänen yrityksensä ja myymälä kuuluvat kotimaiseen AITO-hyvän olon kauppa -ketjuun.

Keurusseudun Yrittäjien palkintoraati arvosti yrittäjän rohkeutta vuosikymmenten aikana uudistaa ja laajentaa toimintaansa myös oman kivijalkakauppansa ulkopuolelle. ”Yrittäjä kokeilee rohkeasti uutta ja kehittää omaa osaamistaan jatkuvasti. Kivijalkakaupan bisnestä tuetaan muun muassa verkkokaupalla sekä kiertävillä pop-up-liikkeillä. Näiden lisäksi yrittäjä ehtii järjestämään kaupallisia tapahtumia myös muille yrittäjille. Ilmiannoissa painotettiinkin yrittäjän palvelutaitoa,” Kaisa Kankaisen saamissa perusteluissa todetaan.

”Kaisa on yrittäjänä tarmokas uudistaja, jolla on hyvä luontaistuotealan ammattitaito ja koulutus. Yrittäjyydellä on tärkeä merkitys yhteiskunnassa ja terveystuotealan yrittäjillä lisäksi kansanterveyden näkökulmasta oma tärkeä roolinsa. Pidän myös upeana asiana sitä, että paikkakunnilla arvostetaan ja palkitaan erikoiskaupan yrittäjiä. Erikoiskaupat ja niiden yrittäjät pitävät keskustat elinvoimaisina. Keuruu saa olla ylpeä Kaisan kaltaisista paikkakuntalaisista yrittäjistä, ” toteaa Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.

”Kiitos Keurusseudun Yrittäjät, olen tästä palkinnosta hyvin iloinen.Tämä huomionosoitus lämmittää mieltä ja tekee kiitolliseksi. Tuntuu, että asioita on onnistunut tekemään oikein ja onhan tämä yrittäjänä toimiminen ollut melkoinen oppikoulu. Nautin Keuruun seudusta ja ihanista ihmisistä, joita saa tavata myymälässä ja kaupungilla. Palkinto tuli kyllä hienoon hetkeen ja antaa uskoa tulevaisuuteen”, summaa vuoden yksinyrittäjänä palkittu Kaisa Kankainen.

 

Lisätietoja:
AITO hyvän olon kauppa Keuruu
Keuruun Luontaistuote Ky
fytonomi yrittäjä Kaisa Kankainen
puh. 040-8200132
keuruunluontaistuote@elisanet.fi

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry
toiminnanjohtaja Mika Rönkkö
puh. 0500 430 818
mika.ronkko@terveystuotekauppa.fi