Erikoiskaupan liiton lausunto avoimuusrekisterilain muutoksesta
Asia: D/624/04.13.00/2024
Luonnos valtiontalouden tarkastusviraston määräykseksi avoimuusrekisterilain tarkoittamien vaikuttamistoiminnan taloudellisten tietojen muodostamisesta
Lausunto koskien vaikuttamistoimintaan osallistuneiden henkilöiden ja niiden kokonaismäärän muodostamista (kohta 2.1)
Määräysluonnoksen mukaan vaikuttamistoimintaan osallistuviksi henkilöiksi luetaan varsinaiseen yhteydenpitoon osallistuvien lisäksi myös taustatyöhön osallistuneet, kuten vapaaehtoiset ja luottamushenkilöt. Katsomme, että taustatyön käsite on määritelty epätarkasti ja tulkinnanvaraisesti.
Määräyksessä tulisi pitäytyä lain sanamuodon mukaisessa määritelmässä, joka rajautuu yhteydenpitoon eikä kata esimerkiksi yhdistysten sisäistä kannanmuodostusta.
On käytännössä mahdotonta erotella määräysluonnoksessa tarkoitettua taustatyötä tai määrittää sen parissa työskennelleitä henkilöitä. Erityisesti luottamushenkilöiden, kuten hallitusten tai työryhmien jäsenten työpanoksen seuraaminen on käytännössä mahdotonta jo siksi, että he eivät ole työajanseurannan piirissä, eikä heille voi asettaa velvoitetta raportointiin tällaiseen toimintaan käytetyn ajan osalta.
Valtiontalouden tarkastusvirasto ylittäisi määräyksenantovaltuutensa laajentaessaan laissa määriteltyä vaikuttamistoiminnan määritelmää koskemaan myös vaikuttamistyön taustatyötä.
Lausunto koskien vaikuttamistoimintaan osallistuneiden henkilöiden vaikuttamistoimintaan käyttämien henkilötyövuosien muodostamista (kohta 2.2)
Laissa määrätään, että rekisteriin on ilmoitettava vaikuttamistyöhön käytetty aika henkilötyövuosina.
Katsomme, ettei määräysluonnoksessa esitetty käytetyn ajan ilmoittamista koskeva ohjeistus ole lain sanamuodon mukainen. Määräysluonnos ohjaisi yksityiskohtaiseen työtuntikirjanpitoon raportoitavan vaikuttamistyön osalta, mitä ei ole pidettävä tarkoituksenmukaisena. Muun muassa hallinnollinen taakka lisääntyisi selvästi ja ylittäisi lain esitöissä mainitun kohtuullisuusvaatimuksen.
Raportoinnin tulisi perustua toiminnanharjoittajan omaan arvioon henkilötyövuositasolla.
Lausunto koskien vaikuttamistoimintaan liittyvien markkinointi- ja edustamiskulujen muodostamisesta (kohta 2.3)
Katsomme, että markkinointikuluja määriteltäessä tulee pitäytyä lain mukaisessa vaikuttamistoiminnan määritelmässä eikä laajentaa tulkintaa.