Joulukauppa piristänyt muotikauppaa odotuksia enemmän
Muodin ja urheilun joulukauppa piristynyt odotuksia enemmän - varsinkin kivijalkakauppa vahvistunut
Joulukauppa on käynyt muoti- ja urheilukaupoissa erittäin hyvin, mikä on ollut iloinen yllätys koronan kurittamalle muotikaupalle. Joulusesonki alkaa muotikaupoissa vuosi vuodelta aikaisemmin ja talventulo aikaisti sesongin alkua marraskuulle. Marraskuun myynti kasvoi muotikaupoissa 16,7 prosenttia ja urheilukaupoissa 11,5 prosenttia. Korona vaivaa nyt saatavuusongelmina ja raaka-ainehintojen kuljetuskustannusten nousun kautta.
Erityisen hyvin marraskuussa kasvoi miesten vaatteiden myynti, 26 prosenttia ja miesten vaatekaupan arvo on enää 6 % alle pandemian edeltävän ajan. Verkkokauppa kasvoi marraskuussa vain 0,7 %, mikä merkitsee sitä, että kuluttajat ovat palanneet nimenomaan kivijalkakauppoihin. Etätöiden vuoksi kauppa painottuu viikonloppuihin.
- Joulusesonkina suomalaiset tekevät mielellään ostokset kivijalkakaupoissa ja kauppakeskuksissa. Se on osa joulun tunnelmaa ja pandemiapelkojen jälkeen ihmisillä on selvästi tarvetta nähdä joulukatuja ja kierrellä kaupoissa, tiivistää Veli-Matti Kankaanpää Muoti ja urheilukauppa ry:stä.
Joulusesongin osuus koko pukeutumisen kaupasta vaihtelee vuosittain, mutta on noin 15 % koko pukeutumisen kaupasta. Urheilukaupoissa joulusesongin merkitys on jopa hivenen suurempi.
Aikainen talvi oli herkkua kenkämyynnille, joka kasvoi marraskuussa 31 %. Urheiluvälineiden myynti kasvoi 18 %.
Talviurheiluvälineet onkin syytä hankkia nyt sillä jo koetut saatavuusongelmat näyttävät vain pahenevan. Korona sulkee Kiinassa, Vietnamissa jne tehtaita, keskeyttää kuljetuksien ja satamien toimintoja ja aiheuttaa pahenevaa tavarapulaa kaupoissa.
- Jo nyt niin verkosta kuin kivijalastakin myytäisiin paljon enemmän kuin mitä tavarapulan vuoksi voidaan. Pelättävissä on, että esimerkiksi urheiluvälineiden ja polkupyörien saatavuus tulee entisestää pahenemaan keväällä, jatkaa Kankaanpää.
Nyt alaa vaivaa kaikkien hankintojen kustannusten nousu, mikä on tapahtunut ennustamatta nopeasti ja luonut kovan paineen tuleviin toimituksiin ja hintoihin. Tekstiilikuitujen hinnat ovat nousseet erittäin paljon. Polyesterin hinta yli 60 %, puuvillan yli 40 % ja kuljetuskonttien hinta on edelleen lähes 7-kertainen vuodentakaiseen verrattuna.