Uutinen

Erikoiskaupan liiton vuosi – Tulevaisuuden ennakointia ja laaja-alaista vaikuttamista

Erikoiskaupan liiton vuosi – Tulevaisuuden ennakointia ja laaja-alaista vaikuttamista

Erikoiskaupan liiton ETU Terveysalat järjesti ensimmäisen seminaarinsa vuoden 2024 syyskuussa.
Teksti Markus Kalmi, Kuva: Ilona Vuori
Share

19.12.2024

Share

Vuosi 2024 on ollut monille erikoiskaupan yrityksille haastava. Yhteiset haasteet näkyivät myös Erikoiskaupan liiton toiminnassa. Samalla kuitenkin etsittiin tulevaisuuden menestystekijöitä.


Kulunut vuosi 2024 on ollut monella tapaa haastava useimmille erikoiskaupan eri toimialoilla toimiville yrityksille. Talouden laskusuhdanne, kiristyvä verotus ja kiinalaisten verkkokauppojen ryntäys markkinoille näkyvät selvästi myös Erikoiskaupan liiton ylläpitämässä tilastopalvelussa.

Tilastopalvelua kehitettiin aktiivisesti vuoden aikana. Kehitystyön tavoitteena on saada mahdollisimman hyvä ja kattava palvelu kaupan eri toimijoiden, päättäjien ja tiedotusvälineiden käyttöön. Erikoiskaupan ja eri toimialojen ajankohtaista tilannetta voi seurata Erikoiskaupan liiton tilastopalvelusta

Nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitaan kykyä ennakoida

Kaupan ala elää keskellä murrosta ja menestyminen edellyttää kykyä ennakoida tulevaisuuden trendejä ja ottaa huomioon asiakkaiden muuttuvat tarpeet. Tulevaisuuden ennakointi onkin noussut tärkeään rooliin Erikoiskaupan liiton toiminnassa. Kevään aikana julkaistiin ensimmäinen erikoiskaupan trenditutka. Trenditutka on kehitetty tekoälyä hyödyntäen ja sen avulla voidaan helposti havainnoitavalla tavalla tarkastella erikoiskauppaa koskevia muutosvoimia aina ensi vuosikymmenelle asti. Erikoiskaupan trenditutka on ensimmäinen puhtaasti erikoiskauppaa tarkasteleva julkinen trendikartta Suomessa, ja sitä päivitetään jatkuvasti, jotta tieto pysyy ajantasaisena.

“Kun ymmärrämme muutosvoimia ajoissa, voimme auttaa erikoiskaupan yrityksiä pysymään kehityksen kärjessä ja vastaamaan asiakkaidensa muuttuviin tarpeisiin. Trenditutkan avulla myös erikoiskaupan yritykset pääsevät suoraan hyödyntämään ennakointitietoa, hahmottamaan keskeiset muutosvoimat ja suunnittelemaan toimintaansa pitkälle tulevaisuuteen”, kuvaa Erikoiskaupan liiton ennakointityöstä vastaava johtaja Taija Lintumäki.

Erikoiskaupan trenditutkan avulla voidaan tarkastella kauppaa muuttavia trendejä ja ilmiöitä.

Tulevaisuuden ennakointi oli vahvasti tapetilla myös helmikuussa järjestetyssä Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön Kaupan tutkimuspäivässä. Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pölläsen juontamassa seminaarissa esiteltiin vastuullisuuteen keskittyvän kuluttajatutkimuksen tuloksia. Erikoiskaupan liiton hallituksen pitkäaikainen jäsen Kai Kaasalainen korosti, että kaupan alalla on kirittävää tulevaisuuden ennakoinnin saralla. Järjestelmällinen ennakointitoiminta toisi hänen mukaansa selvää etua kaupan alan yrityksille.

Hallituksen kehysriihipäätöksille risuja ja ruusuja

Hallitus kokoontui huhtikuussa jokavuotiseen kehysriiheensä, jonka jälkeen kerrottiin uusista julkisen talouden sopeutustoimista. Kaupan alalle kipeä päätös liittyi erityisesti arvonlisänverotukseen. Kehysriihessä päätettiin toteuttaa 1,5 prosenttiyksikön korotus yleiseen arvonlisäverokantaan. Tämä päätös oli ikävä isku erikoiskaupan yrityksille. Erikoiskaupan liitto piti esillä veronkiristyksen negatiivisia vaikutuksia. Korotus oli kohtuuttoman suuri ja sen ajoitus oli suhdannetilanne huomioon ottaen huono. Erikoiskaupan liitto piti muutoksen nopeaa voimaantuloa haasteellisena kaupan alan yrityksille.

Kehysriihessä tehtiin sopeutustoimien lisäksi myös positiivisia päätöksiä. Erikoiskaupan liiton jäsenyhdistys Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry kehui kehysriihen yhteydessä tehtyä päätöstä uudistaa terveydenhuollon ammattihenkilöasetusta.

Kaupan merkitys huomioitava paremmin Euroopassa

Kevään 2024 yksi keskeisiä tapahtumia oli eurovaalit. Erikoiskaupan liitto julkaisi omat eurovaalitavoitteensa maaliskuussa. Ohjelmassa korostettiin, että kaupan alan merkitys pitää huomioidaan nykyistä paremmin myös EU:ssa. Erikoiskaupan yritykset peräänkuuluttavat ennen kaikkea laadukasta sääntelyä ja riittäviä siirtymäaikoja uudelle sääntelylle.

Vaalien alla erikoiskaupan toimijat kerääntyivät yhteen tapaamaan eri puolueiden eurovaaliehdokkaita. Tilaisuudessa käytiin rakentavaa keskustelua kaupan asemasta ja välitettiin tietoa ehdokkaille kaupan eri toimialoja koskevista erityiskysymyksistä.

Shoptalk Europe kerää yhteen kaupan alan osaajat jokavuotiseen konferenssiin.

Eurooppalaisesta kaupasta keskusteltiin myös kesäkuun Shoptalk Europe -tapahtumassa. Barcelonassa järjestetty eurooppalaisen vähittäiskaupan konferenssi kokosi kesäkuun alussa yhteen yli 4 000 vähittäis- ja verkkokaupan ammattilaista keskustelemaan alan uusimmista trendeistä, innovaatioista ja haasteista. Erikoiskaupan liitto osallistui tapahtumaan mediapartnerin ominaisuudessa. Vuosittain järjestettävään tapahtumaan voi osallistua Erikoiskaupan liiton kautta myös tulevina vuosina.

ETU Terveysalat kokosi sote-vaikuttajat yhteen

ETU Terveysalat käynnisti toimintansa toden teolla vuoden 2024 aikana. Erikoiskaupan liiton terveysaloilla toimivat jäsenyhdistykset toteuttivat laajan kuluttajatutkimuksen, jonka tulokset julkaistiin syyskuussa Helsingissä järjestetyssä seminaarissa. Erikoiskaupan liiton ja Hoiva ja Terveyden järjestämässä seminaarissa kuultiin laadukkaita alustuksia ja hyvää keskustelua suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi.

Amgenin yhteiskuntasuhdejohtajaTimo Seppälä esitteli seminaarissa ETU Terveysalojen tutkimuksen tuloksia. Tutkimuksessa nousi esiin suomalaisten näkemykset julkisten ja yksityisten terveyspalveluiden eroavaisuuksista. Tutkimuksen valossa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä on potentiaalia parantaa terveyspalveluiden saatavuutta sekä tuottaa merkittäviä kustannussäästöjä terveydenhuollon järjestelmälle.

"Kenties yksityisellä sektorilla on käytössä toimintamalleja, joita olisi hyvä soveltaa myös julkisella sektorilla. Hyvien käytänteiden jakaminen yli palvelutuotannon sektoreiden on väestön hyvinvoinnin tehokkaan tukemisen ja saavuttamisen ytimessä", totesi Seppälä esityksessään.

Hinta on entistä merkittävämpi tekijä kuluttajille

Alkusyksyn aikana toteutettiin myös toinen kuluttajatutkimus, jonka tulokset julkaistiin lokakuussa. Erikoiskaupan liiton ostopolkututkimuksen mukaan suomalaisten hintaherkkyys on kasvussa. Ostovoiman heikentymisen myötä kuluttajat säästävät ulkona syömisestä, lehdistä ja kirjoista sekä kulttuuritapahtumista. Tekoälyn merkitys ei ole vielä merkittävässä asemassa kuluttajien ostopäätöksessä.

Tutkimuksen toimialakohtaisia tuloksia käsiteltiin Erikoiskaupan päivä: Murroksen momentum – seminaarissa lokakuussa Helsingin Messukeskuksessa. Erikoiskaupan liiton vuoden pääseminaarissa pysähdyttiin pohtimaan mihin suuntaan maailma on menossa ja mitä se tarkoittaa erikoiskaupan yrityksille. Kolmatta vuotta peräkkäin järjestetty seminaari kokosi yhteen 200 kaupan alan toimijaa.

Erikoiskaupan päivässä käsiteltiin kauppaan vaikuttavia ilmiöitä läheltä ja kaukaa. Risto E.J. Penttilä avasi Yhdysvaltojen presidenttivaalien asetelmia.

Kohti vuotta 2025 – Nähdäänkö ensi vuonna piristyvää erikoiskauppaa?

Erikoiskaupan liitto valmistautuu ensi kevään kunta- ja aluevaaleihin. Lokakuussa julkaistiin tuleville kuntapäättäjille suunnattu ohjelma, jossa tuodaan esiin 18 toimenpide-ehdotusta kuntien ja kaupunkien elinvoimaisuuden vahvistamiseksi. Erikoiskaupan liitto pitää tärkeänä, että kunnissa ja kaupungeissa eri puolella Suomea tehdään jatkossa päätöksiä, jotka mahdollistavat monipuolisten kaupan alan palveluiden saatavuuden myös tulevaisuudessa.

Alkavaan vuoteen lähdetään varovaisen positiivisissa tunnelmissa kaupan näkökulmasta. Erikoiskaupan liitto uutisoi vuoden lopulla koko erikoiskaupan liikevaihdon hienoisesta kasvusta alkusyksyn aikana. Erikoiskaupan yritysten liikevaihto kasvoi tilastopalvelun mukaan 1,5 prosenttia elokuussa. Edellisen kerran erikoiskaupan kehitys on ollut plussan puolella helmikuussa 2023.

“Hetkellisesti positiiviseksi kääntynyt myynti lisää toiveikkuutta, vaikka koko erikoiskaupan liikevaihto kääntyikin laskuun jo syyskuun puolella ja ennuste koko viime vuodelle näyttää edelleen selkeää laskua edelliseen vuoteen verrattuna. Korkojen lasku ja suomalaisten ostovoiman kohentuminen antaa kuitenkin toiveita paremmasta kehityksestä alkavalle vuodelle”., summaa Erikoiskaupan liiton edunvalvontajohtaja Jukka Ropponen.

Erikoiskaupan kehitystä ja ilmiöitä voi vuoden 2025 aikana seurata tilaamalla Erikoiskaupan liiton uutiskirjeen ja seuraamalla Erikoiskaupan liittoa sosiaalisessa mediassa.