Näkökulma

Osaava kauppa -tapahtumakonsepti tiivistää kaupan alan ja koulutuksen järjestäjien yhteistyötä

Osaava kauppa -tapahtumakonsepti tiivistää kaupan alan ja koulutuksen järjestäjien yhteistyötä

Moona Naakka toimii Kaupan liiton koulutusasiantuntijana.
Teksti Moona Naakka, kuva: Marjo Koivumäki, Studio Apris
Share

16.8.2024

Share

Useat kaupan yritykset ovat viime vuosina kokeneet osaavan työvoiman rekrytoinnin vaikeaksi. Kaupan ala tarvitsee entistä vahvempaa osaamista varmistaakseen yritysten toiminnan, kasvun ja kehityksen. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää koulutuksen kehittämistä, työelämäyhteistyön tiivistämistä ja ajankohtaisen toimialatiedon jakamista, joissa keskiössä on yhteistyö opetus- ja ohjaushenkilöstön kanssa. Uusi Osaava kauppa -tapahtumakonsepti tuo kaupan alan ja koulutuksen järjestäjät yhteen ensi syksystä lähtien.


Kuluvana lukuvuonna Kaupan liitto toteuttaa ensimmäistä kertaa Osaava kauppa -tapahtumakonseptin, jonka tarkoituksena on kertoa oppilaitosten ohjaus- ja opetushenkilöstölle sekä koulutuksen kehittämisen parissa työskenteleville kaupan alan monipuolisista mahdollisuuksista, alan muutoksista ja osaamistarpeista. Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat Teknisen Kaupan Liitto ja Autoala.

Tapahtuma koostuu kahdesta osasta: valtakunnallisesta verkkotapahtumasta syksyisin ja yritysvierailuista kahdella paikkakunnalla keväisin. Ensimmäinen valtakunnallinen Osaava kauppa -verkkotapahtuma järjestetään 31.10.2024 ja yritysvierailut keväällä 2025.

Toteutustapa edistää joustavuutta ja käytäntöön syventymistä

Aikaisempien tapahtumien palautteiden perusteella opetus- ja ohjaushenkilöstö kaipaa paikasta riippumatonta osallistumista, mutta myös käytännön tutustumisia kaupan yrityksiin. Palautetta kunnioittaen tapahtumakonsepti toteutetaan verkko- ja lähivuorovaikutusta yhdistellen. Malli valikoitui tapahtumakonseptiin myös siitä syystä, että verkkotapahtuma mahdollistaa lähes rajattoman osallistujamäärän, kun taas konkreettiset yritysvierailut täydentävät verkkotapahtumassa saatuja tietoja käytännössä.

Toimialojen yhteistyö mahdollistaa kaupan monipuolisuuden esilletuomisen

Osaava kauppa -tapahtumakonsepti toteutetaan lukuvuonna 2024–2025 yhteisvoimin Kaupan liiton, Teknisen Kaupan Liiton sekä Autoalan keskusliiton ja Autotuojat- ja teollisuus ry:n kesken. Uskon, että yhteistyö kahden merkittävän kaupan toimialan kanssa mahdollistaa alan monipuolisuuden esille tuomisen koulutuksen ja ohjaustyön kehittämiseksi.

Kaupan alan tehtävät ovat monipuolisempia kuin usein ajatellaan. Kauppaa ajatellessa usein pysähdytään pohtimaan asiakkaalle näkyviä toimintoja – kaupan alalla on kuitenkin valtava määrä työtehtäviä ja uramahdollisuuksia, jotka eivät suoraan näy asiakkaalle. Alan muuttuessa syntyy uusia työtehtäviä ja tarve uudelle osaamiselle kasvaa. Pääsemme yhdessä kertomaan tälle tärkeälle kohderyhmälle alan monipuolisista mahdollisuuksista, alan muutoksista, toimialoista ja osaamistarpeista.

Verkkotapahtuma lähestyy 

Osaava kauppa -verkkotapahtuma toteutetaan 31.10. Verkkotapahtumassa saat vastauksia esimerkiksi siihen, miltä kaupan ala näyttää tällä hetkellä eri toimialojen näkökulmasta ja millaisia muutoksia ala on kohdannut. Lisäksi saat tietoa siitä, millaisia työtehtäviä ala tarjoaa ja millaista osaamista alan työtehtävissä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

Toivottavasti tapaamme mahdollisimman monen kanssa verkon välityksellä – tervetuloa!

Lisätiedot ja ilmoittautuminen.

Kirjoittaja Moona Naakka on Kaupan liiton koulutusasiantuntija, jonka tavoitteena on kehittää kaupan alan koulutusta ja osaamista vastaamaan alan osaamistarpeisiin.